Kategoriat
talous

Talouden hallinta ja budjetointi

Liian usein kotitaloutta hoidetaan fiilispohjalta. Isommat hankinnat ehkä harkitaan tarkasti, mutta arjen tuloista ja menoista ei välttämättä ole selkeää kokonaiskuvaa. Kuun päättyessä nähdään jäikö jotain säästöön vai menikö peräti luoton puolelle.

Varsinkin jos jälkimmäinen on tuttu tilanne, saattaa perheen talouden budjetointi olla hyväksi. Budjetin laatiminen ei vaadi laskentatoimen osaamista. Kyse on yksinkertaisesti tulojen ja menojen kirjaamisesta, yhä useammin tietokoneelle, taulukkolaskentaan tai erilliseen sovellukseen.

(Avuksi voi ladata sovelluksen, tai käyttää ilmaisia online-työkaluja kuten Laskuri.org laskimia.)

Budjetin teko alkaa tulojen kirjaamisella. Yhtä kuukausipalkkaa tai eläkettä saavalla tämä on verrattain helppoa. Yrittäjällä tai useita epäsäännöllisiä töitä tekevällä kuukausiansion määrittely voi olla hankalampaa.

Yksi mahdollinen tapa on laskea vähimmäisansion mukaan: jos kuukausi osoittautuu paremmaksi tienestien kannalta, se on ylimääräistä.

Menoissa helpointa on lähteä kiinteistä kuluista joiden suuruus on sama kuukaudesta toiseen. Isoin ryhmä useimmilla kotitalouksilla ovat asumismenot. Vuokra, vastike ja asuntolainan kustannukset.

Liikenne on usein seuraavaksi suurin kulu, etenkin perheissä joissa käytetään omaa autoa, tai jossa hankitaan useampia kuukausilippuja joukkoliikenteeseen.

Helppoja budjetoitavia ovat myös tietoliikenteen ja puhelimen kulut, sähkölaskut sekä vakuutukset.

Kun pakolliset, säännöliset kulut on kirjattu, on aika siirtyä niihin arjen menoihin. Varsinkin ostosten keskittäjällä on tässä mahdollista hyödyntää erilaisten kanta-asiakasjärjestelmien tuottamaa dataa.

Laske erilaiset vapaa-ajan harrastukset kuten kuntosalien jäsenyydet. Nyt kun koti, liikkuminen ja ruoka on hoidossa, jää niin sanotusti ylimääräistä käyttörahaa.

Plussasta kaikki ei ole tarkoitettu tuhlaamiseen. Yllättäviin menoihin olisi aina hyvä jäädä jonkin verran rahaa. Tässä kannattaa tutustua joustaviin säästämisen ratkaisuihin, eli sellaisiin joista raha on myös helposti nostettavissa pois tarvittaessa. (Puhutaan niin sanotusta likviditeetistä.)

Kategoriat
talous

Fiksumpi arki

Fiksuarki.fi kerää ajankohtaisia vinkkejä fiksumpaan arkeen: säästämiseen, ajanhallintaan ja terveyteen.

Kategoriat
talous

Kotitalouksiin kertyy säästöjä

Koronapandemia on iskenyt talouteen rankasti sekä Suomessa että muualla maailmassa. Monilla aloilla yritystoiminta on tyssänyt täysin, raskaimmin kärsineiden joukossa matkailu, ravitsemus ja tapahtumien järjestäminen. Suuri joukko työntekijöitä on joutunut lomautetuksi ja valitettavasti myös pysyvästi irtisanotuksi.

Toisella puolella on kuitenkin odottamaton sivuvaikutus: moniin vakaiden tulojen kotitalouksiin rahaa on ehkä huomaamattakin kertynyt säästöön. Etelänmatkoja ja juhlia on peruttu, ravintolakäynnit vähentyneet. Etätyöhön siirtyneet ovat säästäneet työmatkakuluissa ja ehkä vaatteitakaan ei ole tarvinnut uusia niin usein.

Kotitalouksien säästämisasteen nousu on näkynyt selvästi myös tilastoissa. Lukema on pitkään ollut nollan tuntumassa tai negatiivinen, tarkoittaen velkaantumista, mutta nyt vuoden 2020 toisella vuosineljänneksellä se nousi lähelle 10 prosenttia.

Suuri osa rahasta on kertynyt käyttötileille, eikä sille siten juuri makseta korkoa. Moni on ehkä kokenut että sijoittaminen näissä epävarmoissa oloissa on liian riskialtista. Pientä käyttörahapuskuria voi olla hyväkin olla, mutta pidemmällä tähtäimellä suositeltavaa on laittaa ylimääräinen raha tuottavampiin kohteisiin.

Korona, vaalit ja muut maailman tapahtumat heilauttelevat pörssikursseja päivätasolla voimakkaasti. Esimerkiksi tämän päivän uutinen Pfizerin rokotteesta nosti heti muun muassa lentoyhtiöiden arvostusta.

Näiden tapahtumien arvaaminen ”oikein” saati oikea ajoittaminen on käytännössä mahdotonta. Useimmille sopiikin paremmin tasainen kuukausisäästäminen. Palkasta tai eläkkeestä ohjataan tietty summa hajautettuun rahastoon. Päiväkohtaiset heilahtelut tasoittuvat sitten ajan myötä.

Tämä sijoitustapa sopii erinomaisesti juuri kotitalouksille joilla tulot ovat suhteellisen tasaiset kuukaudesta toiseen. Kulut kilpailuilla markkinoilla on painettu alas joten pienetkin kk-summat kelpaavat. Aloittaa jopa vain 10 eurolla kuukausittain. Pankeilla on nykyisin tarjolla myös automaattisen säästämisen järjestelmiä joissa jokaisesta korttimaksusta menee pieni summa eri tilille.

Tietenkään aivan kaikki pandemian aikana säästetty raha ei sijoituksiin päädy. Ennakkoarvioissa joulukaupasta on jo ennustettu vilkasta, ja varmasti myös matkailussa on patoutunutta kysyntää.